Hyppää sisältöön

Tietoa meistä

Avanti Suomen myynti Oy on perustettu 2010-luvun alkupuolella. Lähes vuosikymmenen aikana varasto-ohjelmamme, on kehittynyt palvelemaan, entistä paremmin energiareikä ja vesikaivo -urakointia. Varastoimme kaikki keskeisimmät tuotteet.

Pakettikokonaisuudet säästävät aikaa ja rahaa

Olemme kehittäneet erilaisia pakettikokonaisuuksia, tarkoituksena helpottamaan urakointia. Kun mahdolliset ylimääräiset juoksut tarvikkeiden perässä, vähenee jää aikaa olennaiseen.

Kuljetuspalvelut

Olemme myös kehittäneet kuljetuspalveluitamme. Lähelle omalla kuljetuskalustolla, kauemmas kuljetusoperaattoreiden avulla. Nopeasti, tehokkaasti, täsmällisesti ja edullisesti. Mahdolliset tuotteet toimitetaan heti, mahdottomat muutaman päivän toimitusajalla.

Varastomme sijaitsee keskeisellä paikalla Vantaan Hakkilassa, josta asiakkailla on mahdollista hakea tarvikkeita ja laitteita projekteihinsa.

Olemme Suomalaisia

Me keskitymme kotimaiseen markkinaan, markkina-alueemme on Suomi. Kaikki tuotteemme täyttävät suomen kaikki lait ja säädökset sekä alan standardit.

Meillä on vakaa tausta, joka testaa ja arvioi parhaimmat tuotteet. Osa näistä tuotteista löytää tiensä varastoomme ja markkinoille. Me maksamme veromme Suomeen.

Hae